School Pencil

maanantai 23. joulukuuta 2013

I am one with the wind and sky

Kävin perjantaina kattomassa Frozenin, uusimman Disney-leffan. Rakastuin. Se oli ihan uskomattoman hyvä - itkin jo ekan viiden minuutin aikana ja monta, monta kertaa myöhemminkin. Ihan huippuleffa, taattua Disney-tasoa.

Juonta en selosta, käykää katsomassa - ihan oikeesti kannattaa.

Nyt kotona oon kuunnellu sen leffan biisejä - englanniks, koska suomiversioita ei vielä löydy mistään (ja tykkään molemmista about saman verran). Leffan aikana en osannu ajatella, että tykkäänkö enemmän Annasta vai Elsasta, enkä oikeen osaa vieläkään, mutta Elsan biisejä kuunnellessa on tullu sellanen olo, että vaikka ne on nytkin musta ihan uskomattomia, mun ysiluokkalainen minä suunnilleen räjähtäis jos kuulis ne. Melkein pelottavaa, kun tajuaa, että on oikeesti kasvanu niistä pahimmista teiniajoista - ja edelleen muistaa ihan selvästi, että just tolta musta tuntu sillon ysin keväällä kun kaikki oli pelkkää pimeetä.

For the first time in forever (Reprise) (leikkelin Annan osat pois.)

I know
You mean well, but leave me be
Yes, I'm alone, but I'm alone and free
Just stay away and you'll be safe from me
---
Oh I'm such a fool, I can't be free!
No escape from the storm inside of me!

I can’t control the curse!
Anna, please, you’ll only make it worse!
There’s so much fear!
You’re not safe here!
No!
I CAN’T!

Spoiler-varoitus!!!!


Let It Go

The snow glows white on the mountain tonight
Not a footprint to be seen
A kingdom of isolation
And it looks like I'm the queen

The wind is howling like this swirling storm inside
Couldn't keep it in, heaven knows I've tried

Don't let them in, don't let them see
Be the good girl you always have to be
Conceal, don't feel, don't let them know
Well, now they know

Let it go, let it go
Can't hold it back anymore
Let it go, let it go
Turn away and slam the door
I don't care what they're going to say Let the storm rage on
The cold never bothered me anyway

It's funny how some distance makes everything seem small And the fears that once controlled me can't get to me at all
It's time to see what I can do
To test the limits and break through
No right, no wrong, no rules for me
I'm free

Let it go, let it go
I am one with the wind and sky
Let it go, let it go
You'll never see me cry Here I stand and here I'll stay
Let the storm rage on

My power flurries through the air into the ground
My soul is spiraling in frozen fractals all around
And one thought crystallizes like an icy blast
I'm never going back, the past is in the past
Let it go, let it go
And I'll rise like the break of dawn
Let it go, let it go
That perfect girl is gone
Here I stand in the light of day
Let the storm rage on
The cold never bothered me anyway



Ja loppuun vielä tietysti...
Hyvää joulua kaikille! :)

tiistai 10. joulukuuta 2013

Before I die

Anteeksi - jälleen kerran - pitkä päivitystauko, koulussa ollut ihan mielettömän kiireistä.

Löysin taas kivan Tumblr-blogin ja ajattelin jakaa näitäkin tänne.

Before I die, I want to...

































sunnuntai 25. elokuuta 2013

They say I'm caught up in a dream

Ajankohtaista asiaa - ainakin osittain. Tällä viikolla on Martin Luther Kingin I have a dream -puheen 50-vuotispäivä. Kokeillaan mun omaa versiota siitä.

I have a dream - minulla on unelma.

Mulla on monta unelmaa. Henkilökohtaisia ja koko maailmaa koskevia. Tässä muutama jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvista.

Ennakkoluulottomuus. Ettei ihmisiä arvosteltais sen perusteella, miltä ja ne näyttää ja mitä niistä on kuullu. Ettei kaikki oleta heti, että toi on hetero vaan koska kukaan ei oo sanonu muuta, että toi on tyhmä vaan koska sillä on vaaleat hiukset, että toi on laiska sossutuilla elävä idiootti vaan siks että se ei näytä suomalaiselta. Että ei tarttis pelätä uusiin ihmisiin tutustumista vaan siks, että on varma ettei ne kuitenkaan tykkää susta. Koulukiusaaminen on yks suurimmista syistä viimesimpään. Mua on kiusattu. Mun monia kavereita on kiusattu. Ja kaikilla tulee melkein heti tuntemattomien joukossa sellanen olo, että en mä voi noille puhua, ne nauraa mulle, ne ei halua tutustua muhun, ne on jotenkin korkeemmassa asemassa. Pitää silti myös pystyä uskomaan, että ihminen voi muuttua - jopa ne kiusaajat voi katua ja tehdä parannuksen. Kiusaaminen jättää silti elinikäset arvet, joita ei pyyhitä anteekspyynnöllä pois. Eilen kaveri kerto yksityiskohtasemmin ajoista, jollon sitä kiusattiin, ja mä olin hetken aikaa sitä mieltä, että jokaikinen kiusaaja pitäis heittää kalterien taakse koko loppuelämäkseen - vaikka ne voi nykyään olla ihan eri ihmisiä. Ennakkoluuloja on liikaa - ulkonäköön, juoruihin ja omiin kokemuksiin pohjaavia. Ne pitäis kaikki pystyä heittämään pois. Ehkä se on mahdotonta, mutta aina kannattaa yrittää. Jokainen voi tehdä jotain.

Avoimuus. Että itestänsä vois kertoa enemmän ilman pelkoa siitä, että joku vaihtaa mielipidettään jonkun pikkufaktan takia. Että uskallettais puhua enemmän esimerkiks masennuksesta, itsetuhoisuudesta, terapiasta. Kaikki hautoo niitä kamalia asioita sisällään, ja ne vaan kasvaa. Ja sitten revitään hiuksia. Jätetään sairauksien hoito. Viilletään. Napsitaan lääkepurkki tyhjäks tai hypätään junan alle. Ja sitten kaikki miettii, että kun se ei sanonu mitään. Ihan liian monet tappelee itekseen masennuksen ja muiden sairauksien kanssa. Pitäis uskaltaa luottaa ihmisiin - ja samalla ymmärtää, että jotkut asiat pitää hoitaa ite. Ja ettei ihan jokasesta raivopuuskasta tartte kirjottaa facebookiin päivitystä, joka säikäyttää monta sataa ihmistä kerralla. Jos kaikilla ois edes yks hyvä ystävä, jolle vois kertoo asioita niinä vaikeina hetkinä. Ja jos se ystävä sais myös kertoa omistaan. Kuulostaa liian täydelliseltä - mutta unelmoida voi aina. Eikä koskaan pidä luovuttaa - miks ihmeessä Jumala taikauttaja evoluutio ois luonu ihmisen, jos ihmiselämällä ei ois mitään virkaa?

SUN ELÄMÄLLÄ ON VÄLIÄ. SUN ELÄMÄ ON TÄRKEÄ. Niin helvetin tärkeä että se voi olla joskus vaikeeta nähdä. "Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä - vain sydämellään näkee hyvin."

Vihaan ei pidä vastata vihalla. Jos vihaa jotakuta, perusteluks ei riitä, että "sekin vihaa mua". Esimerkki mun omasta elämästä. Valitin sen perjantain yhteiskuntaopin tunnin jälkeen porukoille siitä, että romanit näkyy mediassa niin kielteisesti. Iskä kerto romanivitsin. Sanoin, etten tykkää sellasista vitseistä. Se ilmotti, että nekin kertoo meistä ihan samanlaisia vitsejä. Ei. Uutisissa on puhuttu lähiaikoina jonkun verran tästä Hetero pride -jutusta. Mua ärsyttää koko helvetin keskustelu - heterot vihaa homoja koska ne on erilaisia, homot vihaa heteroita koska heterot vihaa niitä, heterot jatkaa homojen vihaamista koska homot vihaa niitä. Vihaa vihaa vihaa. (Anteeksi yleistykset.) Ja kun lähemmin tarkastelee, se viha johtuu yleensä pelosta. Pelätään erilaisuutta, pelätään sitä mitä muut ajattelee, pelätään, koska itelle on tapahtunu joskus jotain pahaa. Ja sitten vihataan vaikka koko maailmaa mieluummin kun tunnustetaan, että pelottaa.

Tasa-arvo. Ihan kaikkien ihmisten välillä. Mustien, valkosten, naisten, miesten, homojen, heteroiden, blondien, tummahiuksisten, vanhojen, nuorten, rikkaiden, köyhien, joka ikisen helvetin ryhmittymän välillä. Että kaikkia kohdeltais ihmisinä ja kaikilla ois samat oikeudet - riippumatta siitä syntyykö suomalaiseen lähiöön, meksikolaiseen slummiin, kiinalaiseen jättikaupunkiin vai savimajaan jossain Burkina Fason syrjäseudulla. Ei mitään naiskiintiöitä tai toitotusta että meidän tv-sarjassa onkin homo henkilöhahmo, vaan ihan oikeaa tasa-arvoa. Töihin koulutuksen ja osaamisen mukaan, ei sukupuolen. Ei erikseen mainostusta että tää elokuva on parempi kun muut koska siinä on mustia ja homoja. Nää kaikki ominaisuudet on periaatteessa silkkaa sattumaa, tai ainakaan niihin ei voi itse vaikuttaa, ainakaan siihen tasoon, josta lähtee. Ja kun asia on näin, miks helvetissä niistä kaikista pitää tehdä niin iso numero? Miks kaikki pitää lokeroida - nainen, mies, homo hetero, miksen mä voi olla vaan mä, jos niin haluan? Vaikka toisaalta määritelmät tietysti auttaa oman ittensä "löytämistä", mutta ei pitäis olla vaan tiettyjä rasti ruutuun a tai b -vaihtoehtoja vaan yks jokaista ihmistä kohden. Me ollaan kaikki erilaisia. Ja se on loistavaa. Kunhan vaan saadaan vielä kaikki samalle tasolle.

Pilvilinnoja? Ehkä. Mutta mä haluan uskoa, että jonain päivänä tää ois totta. Me ollaan tultu paljon eteenpäin näissä 50 vuodessa sen puheen jälkeen, mutta työtä riittää. Onneks nää on asioita, joihin ihan jokaikinen voi oikeesti vaikuttaa.

Taistelkaa. Kestäkää. Tavoitelkaa niitä unelmianne - mutta älkää murskatko muita matkalla.

Ja koska tää biisi puhuu mulle nyt just tosi syvällä tasolla, jaetaan se tänne.

 
 

perjantai 23. elokuuta 2013

'Cause I don't think that they'd understand

WARNING: Alkuun vähän valitusta, heh

Miksei ihmiset käytä aivojansa? Miksei kukaan seuraa uutisia? Miksei maailman tapahtumat kiinnosta? Miks kaikilla on niitä vitun ennakkoluuloja?

Mulla on menossa yhteiskuntaoppin ykköskurssi, kansalainen ja yhteiskunta. Puhuttu pakolaisista, vähemmistöistä jne. Tuntuu, että ihmisten asenteet on napattu suoraan mediasta - tai persuilta, anteeks vaan. Pakolaisille ei pitäis antaa mitään, romanit varastelee ja tappaa, pakkoruotsi on perseestä (vaikka oon itekin tavallaan sillä kannalla että pakkoruotsi on huono juttu, selitän joskus tarkemmin) - homoista ei olla satuttu puhumaan. Ehkä onneksi.

AJATELKAA LUKEKAA OTTAKAA SELVÄÄ ÄLKÄÄ USKOKO KAIKKEA!!!! Lähdekritiikki maalaisjärki jne.

Plus yrittäkää empatiaa.

Ja niin. Siirtolainen = paremman elämän toivossa kotimaastaan lähtenyt, ei ole kotimaassaan varsinaisessa vaarassa. Etsii muualta esim. paremmin palkattua työtä.
Pakolainen = joutunut omassa maassaan vainon kohteeksi ja joutuu siksi lähtemään. Vainon syynä voi olla esim. uskonto tai poliittinen mielipide.
Pakolaiskiintiö = sovittu vuosittain vastaanotettavien kiintiöpakolaisten määrä. Suomessa 750. Muissa pohjoismaissa huomattavasti korkeampi, en muista tarkkoja lukuja. Yli 2000?
Kiintiöpakolainen = henkilö, joka pääsee maahan pakolaiskiintiön turvin, ei siis joudu erikseen saapumaan rajalle turvapaikkaa anomaan.
Turvapaikanhakija = rajalle saapunut henkilö, joka kertoo olevansa pakolainen ja hakevansa turvapaikkaa. Pääsee asumaan pakolaiskeskukseen taustatutkinnan ajaksi. Saa ilmaisen asunnonm ruuan ja 291 € käyttörahaa kuukaudessa. Tutkinnan tuloksena saa joko pakolaisstatuksen = saa jäädä maahan, oleskeluluvan = saa jäädä maahan tietyksi ajaksi, tutkina mahdollisesti jatkuu, tai käännytyksen = lähetetään takaisin kotimaahansa.
Romanialainen = Romanian kansalainen.
Romani = romanikansaan kuuluva henkilö. Romanit ovat Eurooppalainen kansa, jolla ei ole varsinaista isänmaata, vähän ikävällä sanalla sanottuna "kiertolaisia". Voivat olla minkä vain maan kansalaisia tai vailla kansalaisuutta. Puhuvat kotimaansa kieltä ja romanikieltä. Eivät ole kaikki kerjäläisiä eivätkä Romanian kansalaisia. http://romanit.fi/

Oon joskus niin äärettömän vihanen koko maailmalle, pessimistinen ja skeptinen. Sarkastinen. Ja sitten taas ilonen ja positiivissävytteisesti realistinen, jaksan uskoa ihmisiin ja kaikkeen hyvään. Mutta niitä vihaan-ihmiskuntaa-hetkiä tulee vähän väliä. Voi maailma, miksi ... vaikka mitä. Tuntuu, että kuulostan täällä hirveen tyhjäpäiseltä perusteiniltä, vaikka sellanen en nimenomaan haluis olla. Huoh. Olen hankala ihminen joo. xP Kuulostan ylidramaattiselta, mutta joskus tuntuu ihan oikeesti, että kukaan ei ymmärrä. Tai edes jaksa yrittää.

Pikarage, tietopaketti ja minipohdinta hoidettu, vaihdetaan sarjaan perus kuulumisia.

Kuvia!
Just remember who you are.




Piilopunkkari x)


Kaverikuva jee ♥
 
 
Koulu alkaa vähitellen päästä käyntiin, ruotsin kirjotelman palautuspäivä lähestyy, matikassa tuli jo jotain mikä vähän herätti kuunteluvaistoja, enkusta tehty kaks sanaria. Tää jakso tuntuu aika kivalta, vaikka aineet onkin vähän tylsiä. Kavereitakin oon ehtiny nähdä - tänään olin "uusien" = lukiossa saatujen kavereitten kanssa kattomassa Game of Thronesia. Kolme ekaa jaksoa ehittiin kattoo, mun makuun liikaa seksiä ja suolenpätkiä, mutta hyvin tehty. Ja koukuttaa. Joten taidampa katella vielä muutaman jakson. :D Mun sosiaalinen elämä on jotenkin virkistyny. Outoa. Mutta kivaa. :)
 
 
!!!!! TILASIN MEKON VANHOJEN TANSSEIHIN!!!! Pari tosin puuttuu vielä, muttaaaa... xD
 
Halusin laskeutuvan, joka kuitenkin liehuu pyöriessä - ja olkaimellisen. Siis kunnolliset olkaimet, ei naruja. Ja ei liian avointa selkää. Eli toi oli aika perfect. Yksi ongelma - halusin vaaleanvihreä, mutta tota perkeleen mekkoa ei saa vaaleenvihreenä. )))): itken vieläkin. Otin keltasena. Apua jännittää!
 
Katotaan jos huomenna päivittelisin jotain - uutisragepostaus hautuu mielessä, varokaa vaan. Argh oon joskus niin vihanen koko maailmalle, koska mikään ei oo loogista eikä kukaan käytä aivojaan. Mutta säästetään se toiseen kertaan, hejdå.
 
 
There was truth.
There was consequence against you -
A weak defense, then there's me;
I'm seventeen and looking for a fight.

All my life
I was never there;
Just a ghost
Running scared.
Here, our dreams aren't made - they're won.

Lost in the City of Angels;
Down in the comfort of strangers, I...
Found myself in the fire burned hills,
In the land of a billion lights.
 


maanantai 12. elokuuta 2013

This time I want it all

Siinä se kesäloma sitten meni. Julkasin näköjään hurjat kaks tekstiä - anteeksi, yritän kirjotella aktiivisemmin... Ongelmana on se, etten oikeen osaa päättää, minkätyyppisiä tekstejä kirjottelisin. Moi kuuluu sitä ja tätä ja tota, yhyy angstipostauksia, kuvaspämmiä, syvällisiä pohdintoja, poliittisia kannanottoja... Ja lista jatkuu.

Tää vois nyt kuulua tohon luettelon ekaan osaan. Moi, kuuluu hyvää. Ainakin suht. Melkein nauran muistellessa viime kesän koulupaniikkia - nyt sinne meno tuntuu ihan ok:lta, ei haittais jos loma vielä jatkuis, muttei kouluun menokaan nyt niin hirveetä oo. Tuttu paikka, tutut systeemit, tutut ihmiset, en ookaan enää niitä uusia tulokkaita vaan jo vanha konkari. Se tuli tutor-hommissa aika hyvin selville... Jos kesäkuun alussa, kun autettiin uusia ykkösiä tekemään kurssivalintoja, tuli tosi vanha ja viisas olo, ja sama jatku tänään, kun kierrätettiin niitä ympäri koulua. Hyvän valinnan tekivät, tää koulu on hyvä paikka. ;)

Tänään ei sit vielä tehtykään paljoo muuta niitten ykkösten auttelun lisäks - olin kotona jo yhen maissa ja kävelin äitin kanssa hakemaan pikkusiskoa iltapäiväkerhosta ekan koulupäivän jälkeen. Herranjesta, vastahan se oli pikkuvauva, nyt jo muka koululainen. Kauheeta. Iski kumma kaipuu ekaluokalle kun näki sen lukkarin... Ysistä tai kasista kahteentoista melkein joka päivä.

Mun oma lukkari on vielä vähän sekasin koska vaihan lyhyeen matikkaan, mutta tästä jaksosta löytyy ainakin liikkaa, ruotsia, bilsaa, enkkua, äikkää ja yhteiskuntaoppia. Kaikki paitsi äikkä kuuluu skaalaa ei-niin-kivaa, mutta kaipa ne kesäenergioilla menee.


Kesä kesä kesä. Meni ihan älyttömän nopeesti, vaikka samalla tuntuu, että kevätjuhlasta on tosi kauan. Eka viikko lastenvahtina, muutama päivä lontoossa, laiskottelua, vähän mökkeilyä - ja se ripari, joka oli kyllä tän kesän ykkösjuttu. Tutustu niin nopeesti niin moniin. Oon tosi ilonen, että ollaan nähty leirin jälkeenkin vielä moneen kertaan. Viimesen lomaviikon alku oltiin koko perheen voimin Tanskassa - Legolandissa! :D Oli kivaa, ei tapeltu, pääsin vuoristorataan, sain uuden laukun ja pääsin rakentamaan tee-se-itse-legoukon. Mutta ihanat Sormusten Herra- ja Hobitti -legopakkaukset jäi hintansa takia kaupan hyllylle.

Nää kuvat on nyt täällä randomisti välissä ok.


Muttasiis, summattuna kesä oli tosi kiva. Sain levättyä, ja nyt riittää energiaa ajatella koulujuttujakin. Ainoo harmittamaan jääny asia oli liian vähäinen mökkeily. ): Olin siellä vaan ihan lyhyitä pätkiä, jotka tuntu vielä lyhemmiltä koska matka on sen 4h. Pääsin kuitenkin näkemään ton ylisöpön kissanpennun, jeah, ja valokuvausretkelle kun muut poimi mustikoita. xD

Löysin manuaalisen tarkennuksen ja leikin sillä vähän liikaa...
 

Nam. ♥
 Lupasin eilen, että autan siskoo ja sen paria kaveria blogin teossa, ja pääsin lunastamaan lupauksen heti tänään. Autoin lisäämään kirjottajia, säätämään ulkoasua, ja pääsin sitten kuvailemaankin. Ja muokkaamaan. Ja suoraan sanoen siitä tuli mun mielestä aika hieno. :D

Visitoikaa jos jaksatte, somestuff-of-everything.blogspot.fi.
Mainostan koska olen kiltti isosisko.
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, kliseelopetukset on mun juttu, hejdå.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

This time we know we all can stand together

Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.

Ps. 139:14

Olin riparilla isosena.

Tasan kaks viikkoa sitten, päivää ennen leirille lähtöä, mua pelotti. Pelotti mielettömästi, olin ihan paniikissa. Mitä jos en tuu toimeen muitten isosten kanssa? Mitä jos jään porukan ulkopuolelle? Mitä jos leiriläiset ei kuuntele? Mitä jos joudun vaan pidättelemään itkua koko viikon ja haluan kotiin? Olin ihan varma etten onnistu missään, kukaan ei tykkää musta ja kaikki menee pieleen. Ihmettelin ihan ääneen, miks rupesin koko hommaan - mun oma ripari ei ollu mikään elämän mahtavin asia, vaikka ihan mukava olikin, mutta ei siis mikään sellanen, minkä haluaisin kokea uudestaan. Oli tosi lähellä, etten soittanu leirin papille ja sanonu, että nyt tuli viime hetken peruutus, en halua.


 
En ois voinut olla enemmän väärässä. Isoset ja vetäjät meni leirikeskukseen maanantai-iltana, leiriläiset tuli seuraavana aamuna. Jo pari tuntia saapumisen jälkeen alko tuntua, että ehkä tästä sittenkin tulee jotain - porukka vaikutti mukavalta, pääsin huoneeseen jossa on suihku ja sitä rataa. Edelleen jännitti, mutta olo alko olla kohtuullisen toiveikas. Isosporukkaan kuulu tosiaan 7 tyttöä ja 1 poika, leiriläisiin taas myöskin 7 tyttöä - ja 15 poikaa. Yksi suurimmista huolenaiheista.



 Aamulla herättiin sitten puoli kaheksan maissa, ja ennen yheksää alko leiriläisiä saapua paikalle. En tuntenut kuin yhden, enkä tätä yhtäkään kunnolla - ollut pikkusiskon kaveri. Ihan mukavana tyyppinä kyllä pidin jo ennen leiriä.
Well. Siitä se leiri lähti sitten käyntiin. Oltiin jaettu raamisryhmät ja tehty ohjelmat jo illalla, joten päästiin suoraan hommiin. Eka päivä kului nimiä opetellessa, ylipäätänsä iloisen kaaoksen vallassa. Väsytti ihmeen vähän ja nälätti ihmeen paljon. Raamisryhmä vaikutti kivalta, vaikka olivat tietysti vielä sillon aika hiljaisia.

 
En nyt tarkemmin kertaile varsinaisia tapahtumia, enkä viitsi julkaista edes kuvia, kun en jaksa kysellä kaikilta lupia. En edes muista kaikkea tapahtunutta: koko viikko tiistaista tiistaihin oli täynnä tapahtumia, leikkejä, lauluja, vitsejä, hysteerisia naurukohtauksia, kuumia ja kosteita päiviä, lautapelejä, hymyä ja viimeisenä iltana myös kyyneleitä. Ainutlaatuinen ja ihana matka, josta en muuttaisi mitään. Kaikki 22 leiriläistä oli ihania, suurenmoisia ja omanlaisiaan persoonia, kaikki täynnä luonnetta, huumoria ja yllätyksiä. Viikko oli ihan liian lyhyt aika, en ehtinyt tutustua kaikkiin läheskään niin hyvin kuin olisin halunnut.

 Loppujen lopuksi yksi leirin parhaista puolista oli se, etten tuntenut ketään - eikä kukaan minua. Sai aloittaa ilman ennakkoluuloja, olla oma itsensä - ja huomata, että se riittää. Isosporukka oli aivan ihana, en meinaa tajuta, että ollaan tunnettu kunnolla vasta viikko. Haluan takaisin! Tiivis ohjelma piti ajatukset poissa ikävistä asioista, jotka hyökkäävät tylsistyessä, ja hyvä seura olisi hoitanut saman varmasti ilman ohjelmaakin. Iltaohjelmien suunnittelu oli jotain ihan uskomattoman hauskaa. Naurettiin ja laulettiin, varmaan välillä vähän liikaakin...


Viimeisen illan iltaohjelman lopussa jaettiin leiriläisille takaisin rippikouluraamatut, joihin oltiin kirjoitettu muistolauseet. Jokainen isospari valitsi omalle ryhmälleen yhteisen raamatunpätkän. Meidän ryhmämme sai raamattuihinsa psalmin 121 jakeet 7-8.

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi,
nyt ja aina.

Kyseinen kohta ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta iski heti, kun joku luki sen ääneen. Juuri näin haluaisin sanoa koko ryhmälle, jokaikiselle, tutuiksi tulleille ja vieraammiksi jääneille, rauhallisille, villeille, kiltisti sängyissään nukkuneille ja yöjuoksentelijoille. Jokaiselle ihmisenalulle, niille sieluille kovan ulkokuoren sisällä.

Menipäs runolliseksi. Mutta pitää paikkansa.


Viimeisessä iltahartaudessa istuttiin kaikki, leiriläiset, isoset ja vetäjät piirissä lattialla. Pappi laittoi kynttilän kiertämään rinkiä, ja sen tullessa omalle kohdalle sai halutessaan sanoa jotakin leiristä. Olin ensimmäinen isonen, joka kynttilän sai, ja jännitin (taas) aika paljon, mitä sanoa. Uskalsin (onneksi!) sanoa muutakin kuin kiitos, vaikka en tietenkään ollenkaan tarpeeksi enkä tarpeeksi kauniisti. En itkenyt vielä siinä kohtaa - fakta, jota olin ihmetellyt iltaohjelman lopusta asti - mutta kynttilän siirtyessä seuraavalle se itku sitten tuli.

 
Yli viikon kestänyt leiri lähes 24/7 aktiivisuudella oli tietysti myös rankka ja väsyttävä kokemus, mikä osittain purkautui sinä itkuhetkenä. Mutta, kuten sanottu, en muuttaisi mitään, en luopuisi tästä viikosta mistään hinnasta. Nimenomaan loppu aiheutti itkun: tähän ei enää koskaan palata, se oli siinä, huomenna lähdetään koteihin ja palataan tavalliseen elämään. Sunnuntaina konfirmaatio, toivottavasti nähdään vielä muutenkin. Toivon sitä ihan oikeasti, mutta samalla tiedän, kuten pappimme sanoi, että leiriin ei voi palata, vaikka kuinka yrittää. Ei niissä jälkikäteen järkätyissä tapaamisissa ole sitä samaa tunnelmaa, joka syntyy, kun ollaan samassa, pienessä leirikeskuksessa viikko putkeen.


 Nyt, muutaman lomapäivän, konfirmaation, juhlien kiertelyn ja tämän kirjoittamisen jälkeen olo on jotenkin tyyni. Tasapainoinen. Ja silti, yhä edelleen, kovin haikea. Tavalliseen arkeen totuttelu vie aikaa, isosvaihteen pois kytkeminen ei ole helppoa, varsinkaan kun pikkusiskotkin ovat mökillä - niiden komentelu olisi ollut hyvää vieroitushoitoa...







Mikä maailmassa on hyvää?

 Olen hokenut kiitosta kaikille niin kasvokkain kuin netinkin kautta, mutta tarpeeksi sitä ei voi sanoa. Leirin aiheuttamat tunnemyrskyt eivät häviä vielä aikoihin, enkä oikeastaan haluaisikaan. Haluan muistaa tämän viikon - onneksi on valokuvia ja netti, jonka kautta voi pitää yhteyttä, vaikkei siihen leiritunnelmaan olekaan paluuta. Kiitos, vielä kerran.




Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,
uusi voima, kaikkivoipa, viattomuus otsallaan
Pian hän maasta nousee, löytää avosylin,
kaiken mitä tarjoo lyhyt loma lapsuuden
Katson häntä hiljaa, tiedä muuta en,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Koulun piha täyttyy niin kuin aina aamuisin,
hän seisoo vasten kylmää seinää, niin kuin teki eilenkin
Mykkänä hän seuraa, kuinka ilkamoiden,
toiset ohi kulkee suureen tulevaisuuteen
Koulun kylmä seinä, soitto kellojen,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Hän nojaa linja-auton huurtuneeseen ikkunaan,
taas lienee pitkä työläs, päivistä yksi takanaan
Unelmiaan seuras, otti niistä vastuun,
täyttää tehtävänsä rientäessä vuosien
Pysäkille valoon katulamppujen,
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Vielä yksi autokuorma tänään viedään kaupunkiin,
kun lapsista myös nuorin omilleen jo muutettiin
Äkkiä on niin talo käynyt hiljaiseksi,
äsken vielä raikui naurut, kipu rakkauden
Käteen toiseen tarttuu hetken miettien,
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Iltauutiset ja säätä, kello käy jo yhdeksää,
viime vierailusta viikko, koskahan ne kerkiää?
Pettymys ja riemu, haaveetkin jo maaksi
tyrskyn jälkeen haaksi tyvenessä seisahtaa
Kuvat lastenlasten, kuvat uutisten
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.
Kaunis ihminen, kaunis ihminen.