School Pencil
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tärkeitä asioita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tärkeitä asioita. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. elokuuta 2013

They say I'm caught up in a dream

Ajankohtaista asiaa - ainakin osittain. Tällä viikolla on Martin Luther Kingin I have a dream -puheen 50-vuotispäivä. Kokeillaan mun omaa versiota siitä.

I have a dream - minulla on unelma.

Mulla on monta unelmaa. Henkilökohtaisia ja koko maailmaa koskevia. Tässä muutama jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvista.

Ennakkoluulottomuus. Ettei ihmisiä arvosteltais sen perusteella, miltä ja ne näyttää ja mitä niistä on kuullu. Ettei kaikki oleta heti, että toi on hetero vaan koska kukaan ei oo sanonu muuta, että toi on tyhmä vaan koska sillä on vaaleat hiukset, että toi on laiska sossutuilla elävä idiootti vaan siks että se ei näytä suomalaiselta. Että ei tarttis pelätä uusiin ihmisiin tutustumista vaan siks, että on varma ettei ne kuitenkaan tykkää susta. Koulukiusaaminen on yks suurimmista syistä viimesimpään. Mua on kiusattu. Mun monia kavereita on kiusattu. Ja kaikilla tulee melkein heti tuntemattomien joukossa sellanen olo, että en mä voi noille puhua, ne nauraa mulle, ne ei halua tutustua muhun, ne on jotenkin korkeemmassa asemassa. Pitää silti myös pystyä uskomaan, että ihminen voi muuttua - jopa ne kiusaajat voi katua ja tehdä parannuksen. Kiusaaminen jättää silti elinikäset arvet, joita ei pyyhitä anteekspyynnöllä pois. Eilen kaveri kerto yksityiskohtasemmin ajoista, jollon sitä kiusattiin, ja mä olin hetken aikaa sitä mieltä, että jokaikinen kiusaaja pitäis heittää kalterien taakse koko loppuelämäkseen - vaikka ne voi nykyään olla ihan eri ihmisiä. Ennakkoluuloja on liikaa - ulkonäköön, juoruihin ja omiin kokemuksiin pohjaavia. Ne pitäis kaikki pystyä heittämään pois. Ehkä se on mahdotonta, mutta aina kannattaa yrittää. Jokainen voi tehdä jotain.

Avoimuus. Että itestänsä vois kertoa enemmän ilman pelkoa siitä, että joku vaihtaa mielipidettään jonkun pikkufaktan takia. Että uskallettais puhua enemmän esimerkiks masennuksesta, itsetuhoisuudesta, terapiasta. Kaikki hautoo niitä kamalia asioita sisällään, ja ne vaan kasvaa. Ja sitten revitään hiuksia. Jätetään sairauksien hoito. Viilletään. Napsitaan lääkepurkki tyhjäks tai hypätään junan alle. Ja sitten kaikki miettii, että kun se ei sanonu mitään. Ihan liian monet tappelee itekseen masennuksen ja muiden sairauksien kanssa. Pitäis uskaltaa luottaa ihmisiin - ja samalla ymmärtää, että jotkut asiat pitää hoitaa ite. Ja ettei ihan jokasesta raivopuuskasta tartte kirjottaa facebookiin päivitystä, joka säikäyttää monta sataa ihmistä kerralla. Jos kaikilla ois edes yks hyvä ystävä, jolle vois kertoo asioita niinä vaikeina hetkinä. Ja jos se ystävä sais myös kertoa omistaan. Kuulostaa liian täydelliseltä - mutta unelmoida voi aina. Eikä koskaan pidä luovuttaa - miks ihmeessä Jumala taikauttaja evoluutio ois luonu ihmisen, jos ihmiselämällä ei ois mitään virkaa?

SUN ELÄMÄLLÄ ON VÄLIÄ. SUN ELÄMÄ ON TÄRKEÄ. Niin helvetin tärkeä että se voi olla joskus vaikeeta nähdä. "Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä - vain sydämellään näkee hyvin."

Vihaan ei pidä vastata vihalla. Jos vihaa jotakuta, perusteluks ei riitä, että "sekin vihaa mua". Esimerkki mun omasta elämästä. Valitin sen perjantain yhteiskuntaopin tunnin jälkeen porukoille siitä, että romanit näkyy mediassa niin kielteisesti. Iskä kerto romanivitsin. Sanoin, etten tykkää sellasista vitseistä. Se ilmotti, että nekin kertoo meistä ihan samanlaisia vitsejä. Ei. Uutisissa on puhuttu lähiaikoina jonkun verran tästä Hetero pride -jutusta. Mua ärsyttää koko helvetin keskustelu - heterot vihaa homoja koska ne on erilaisia, homot vihaa heteroita koska heterot vihaa niitä, heterot jatkaa homojen vihaamista koska homot vihaa niitä. Vihaa vihaa vihaa. (Anteeksi yleistykset.) Ja kun lähemmin tarkastelee, se viha johtuu yleensä pelosta. Pelätään erilaisuutta, pelätään sitä mitä muut ajattelee, pelätään, koska itelle on tapahtunu joskus jotain pahaa. Ja sitten vihataan vaikka koko maailmaa mieluummin kun tunnustetaan, että pelottaa.

Tasa-arvo. Ihan kaikkien ihmisten välillä. Mustien, valkosten, naisten, miesten, homojen, heteroiden, blondien, tummahiuksisten, vanhojen, nuorten, rikkaiden, köyhien, joka ikisen helvetin ryhmittymän välillä. Että kaikkia kohdeltais ihmisinä ja kaikilla ois samat oikeudet - riippumatta siitä syntyykö suomalaiseen lähiöön, meksikolaiseen slummiin, kiinalaiseen jättikaupunkiin vai savimajaan jossain Burkina Fason syrjäseudulla. Ei mitään naiskiintiöitä tai toitotusta että meidän tv-sarjassa onkin homo henkilöhahmo, vaan ihan oikeaa tasa-arvoa. Töihin koulutuksen ja osaamisen mukaan, ei sukupuolen. Ei erikseen mainostusta että tää elokuva on parempi kun muut koska siinä on mustia ja homoja. Nää kaikki ominaisuudet on periaatteessa silkkaa sattumaa, tai ainakaan niihin ei voi itse vaikuttaa, ainakaan siihen tasoon, josta lähtee. Ja kun asia on näin, miks helvetissä niistä kaikista pitää tehdä niin iso numero? Miks kaikki pitää lokeroida - nainen, mies, homo hetero, miksen mä voi olla vaan mä, jos niin haluan? Vaikka toisaalta määritelmät tietysti auttaa oman ittensä "löytämistä", mutta ei pitäis olla vaan tiettyjä rasti ruutuun a tai b -vaihtoehtoja vaan yks jokaista ihmistä kohden. Me ollaan kaikki erilaisia. Ja se on loistavaa. Kunhan vaan saadaan vielä kaikki samalle tasolle.

Pilvilinnoja? Ehkä. Mutta mä haluan uskoa, että jonain päivänä tää ois totta. Me ollaan tultu paljon eteenpäin näissä 50 vuodessa sen puheen jälkeen, mutta työtä riittää. Onneks nää on asioita, joihin ihan jokaikinen voi oikeesti vaikuttaa.

Taistelkaa. Kestäkää. Tavoitelkaa niitä unelmianne - mutta älkää murskatko muita matkalla.

Ja koska tää biisi puhuu mulle nyt just tosi syvällä tasolla, jaetaan se tänne.

 
 

tiistai 28. toukokuuta 2013

We live in troubled times

Koska mulla on ollu yli vuorokauden kestävä vihaan ihmiskuntaa -"hetki". = valituspostaus.

Phhuh. Mistä alottais? 

Vaikka tästä, kun sen just satuin twiittaamaan. Käänteinen aikajärjestys.

MTV3: WHO keskeyttää poliorokotukset Pakistanissa.

Rai-vos-tut-ta-vaa. Rokotuksissa, varsinkin kehitysmaissa, on oikeesti kyse ihmishengistä. Monista ihmishengistä. Ja varsinkin polio, joka saattaa myös rampauttaa, ois tärkeetä saada kuriin, koska edelleen varsinkin maaseudulla ne hyödyttömät vammaiset suljetaan koteihin pois näkyvistä - poissa silmistä, poissa mielestä? Ja kuten tossa jutussa sanotaan, ne rokotukset toimii, epidemiat kadonnu melkein kokonaan lukuunottamatta muutamaa maata - joista yksi on Pakistan. Ja sitten nää lopettaa. Raivon kohde nro 1: WHO.Ja toisaalta. Raivon kohde nro 2: (ja yleisemminkin): islamistit. Siis nimenomaan ääri-islamilaiset. Mulla ei ole mitään islaminuskoa vastaan, päinvastoin! Se on kiinnostava kulttuuri ja uskonto, josta oon myös lukenu paljon. (Juuri eilen sain loppuu kirjan nimeltä Islamin naisten salattu elämä, siitä tulee varmaan viikon sisään juttua Kirjakuvioita-blogiin.) Mutta. Nää ääriryhmät. (Vihan kohde nro 3: Kaikki ääriryhmät.) Vastustavat rokotuksia, koska niitä pidetään länsimaiden salajuonena. Ampuvat ihmisiä, jotka yrittää auttaa niitten omien maitten kansalaisia. VOI MAAILMA, MIKSI? Mä en ymmärrä ääriryhmittymiä. Mitä ne hyötyy siitä, että vuosittain nää parisataa yleensä lasta sairastuu polioon? Okei, vaan muutama prosentti sairastuneista saa pysyviä vahinkoja, mutta kun tää sama rokotuskielteisyys koskee muitakin sairauksia - ja tää on periaatekysymys. Mua ärsyttää niin mielettömästi tää epäreiluus: lapsia kuolee sairauksiin, kun yks länsimaalainen kuolee, koko operaatio lakkautetaan. Tietysti jokainen ihmishenki on arvokas, ja mä oon paljon vihasempi islamisteille kun WHO:lle, mutta. Kun. Yksinkertaistetaan. Jos pikkulapselle annetaan kaikki, mitä se haluaa, heti kun se itkee, mitä se oppii? Että kaikki tottelee, kun se itkee. Sama asia. Ammuskelut tehoaa, joten jatketaan. 

Ja next one.Facebook-sivusto "Mikael Granlundin ilmaveivi" julkaisi linkin: "Robbie Rogers ensimmäinen julkisesti homoseksuaali urheilija Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa!" höystettynä tekstillä "Uskomattoman hieno asia koko urheilukulttuurille täysin yli kaikkien lajirajojen! Toivottavasti Rogersin esimerkin ansiosta tämän asian kanssa painiminen alkaisi pikkuhiljaa siirtyä sinne minne se kuuluu: Historiaan. CAMA, Respect ja mitä näitä nyt muita oli!"Itse tietysti piristyin: hyvä uutinen, jes, hienoa, ja vielä parempaa se, että sekä itse jutussa että tuossa linkin yhteydessä julkaistussa tekstissä oltiin sitä mieltä, ettei sen oikeastaan pitäisi olla uutinen.Mutta. Kommentit. Jeah. Yllättävän moni oli samaa mieltä, siitä plussaa. Sitten siellä oli pari niitä homot takas kaappiin toi on sairasta -juttuja. Muutama ilmoitti, ettei juttu koske sivun aihett (vaikka tekstissä erikseen manittiin "lajirajat ylittävä".) Joku sanoi heipat tälle "homojen tukiryhmälle". 
Ja kaikkein eniten mua ärsytti kommentti, jossa sanottiin, ettei kannata julkasta tontapasta kyseisellä sivustolla, koska seuraajat ovat kuitenkin perus suomalaisia jääkiekkofaneja, joilta ei löydy mitään muuta kuin negatiivisia mielipiteitä asiaan liittyen.Ensinnäkin: mikä perusoletus on se, että jääkiekkofanit ovat homohoobikkoja? *heilauttaa kättään* Moi. Ja juuri siksi asiasta pitäisi puhua, ettei se olisi niin outo, että myös ne umpimieliset suomalaiset jääkiekkofanit tottuisivat. Musta on kertakaikkisen epäreilua, että homous on jotenkin erityisen suuri synti nimenomaan homojen keskuudessa. Esim. tässä nyt pinnalla ollut Image-lehden juttu, jossa julkkiksia haastettiin suutelemaan toista, samaa sukupuolta edustavaa julkkista. Hieno idea, arvostan, ja hieno ele osallistuneilta - vaikka toisaalta vähän tyhmää, monta sivua teatteripusuja. Muttajoo, aiheeseen. Luin, että mukaan oli kysytty kaikenlaisia julkkiksia laulajista poliitikkoihin - myös urheilijoita. Jälkimmäisestä ryhmästä kukaan ei suostunut. Joku miesjääkiekkoilija perusteli, että ura ois ohi, jos pussais lehdessä miestä. TEATTERIPUSU. LAVASTETTU TILANNE. JA SILTI URA OHI. EN KESTÄ.


Number tre.Jälleen kerran nettijuttu: ”Videoilla toimii hymy” – Näin Soikusta tuli Suomen seuratuin videobloggaaja.En ole katsonut yhtäkään kyseisen tyypin videota, en ollut edes kuullut ennen tätä. Ihan kiva haastattelu, mukavalta vaikuttava tyttö, eikä mulla oo mitään vloggaustakaan vastaan, vaikken ite siihen ikinä pystyis. Mutta sitten siellä lopussa. "Hämäläinen on päättänyt, että hän ei halua puhua ikävistä asioista eikä ottaa voimakkaasti kantaa mihinkään. Kun hän kertoi suosivansa luomuruokaa, ”siitäkin nousi hirveä haloo”."Haloo jostain luomuruuasta. Herranjesta, suomalaiset. Ja jutussa todetaan muutenkin moneen kertaan, ette persoonalliset ja vähän "napakammat", kriittiset vloggaajat saa ollenkaan niin paljon suosiota. Pitäis varmaan huolestua, että mua aletaan vihata, kun valitan tänne yhteiskunnallisista asioista. Miksei asioista saa puhua? Miksei mitään saa kritisoida? Miks kaikki väärin oleva pitää kuitata olankohautuksella ja ohittaa? MIKSEI KUKAAN HALUA VAIKUTTAA ASIOIHIN? Oonko mä maailman ainoa teini-ikäinen, joka suunnilleen itkeen vaalien aikaan kun vielä ei sää äänestää? Eikö kukaan halua auttaa muita  ihmisiä, jos siitä saattaa seurata huomiota tai vaikeuksia itselle? Eikö ketään kiinnosta asiat, jotka on väärin - tai siis se, miten niitä vois muuttaa? Ja tähdennän muuten edelleen, ettei mulla ole itään tota tyyppiä vastaan, toi vaan herätti ajattelemaan tätä aihetta.

---

Alkaa vähitellen tuntua, että jos haluu olla onnellinen, pitäs vaan lakata seuraamasta maailman tapahtumia, sulkea telkkari, radio ja varsinkin somet. Mutta mä en pysty, mä haluan tietää ja vaikuttaa - ja turhaudun ihan liian usein, koska en pysty. Mä haluan tehdä jotakin merkittävää.

Mutta nyt lopetan tän raivonpuuskan, oon pahoillani jos joku loukkaantuu, tarkotus ei oo hyökätä ketään vastaan henkilökohtasesti, halusin vaan vähän purkaa tätä. Kiitos lukijoille, ehkä seuraavalla kerralla jotain vähän rennompaa.


Ja niin joo, rupesin nimeemään näitä napsimalla biiseistä sanoja, pointit jos joku tunnistaa.


Loppuun vielä vähän positiivisia fiiliksiä.



Toivotaan näin.


maanantai 3. syyskuuta 2012

Kaikella on oma merkityksensä.

SINÄ, SINÄ JA SINÄ. JA SINÄ. JUURI SIINÄ.

LUE.


...





Uskovaiset: Jos on olemassa Jumala, joka on luonut jokaisen ihmisen, oisko se luonut SUT, jos sulla ei olis mitään merkitystä?
Ateistit: Syntyiskö miljoonien vuosien evoluution tuloksena ihminen, jolla ei ole mitään merkitystä?

Selasin eilen Tumblria pitkästä, pitkästä aikaa.

Vastaan tulleet kuvat oli luokkaa nämä:






Huomaatteko, mikä esintyy noissa lähes kaikissa? "I feel..." Niin. Siltä tuntuu. Unohtakaa ne tunnut ja kysykää ihmisiltä, pitääkö ne paikkaansa.

Mä tiedän, että nimen omaan se, että tuntuu joltakin, on pahinta; ei voi olla varma, että se on totta, mutta kun tuntuu siltä.

Älkää ajatelko niitä tuntuja.

Ajatelkaa tosiasioita. Onko kukaan sanonut, että olisin turha? Onko kukaan haukkunut minua rumaksi? Onko kukaan kieltäytynyt kuuntelemasta murheitani? Onko joku sanonut, että olen turha? Onko kukaan sanonut, että olen kamala paskapää jonka pitäisi kuolla?

Voisin veikata, että vastaus suurimpaan osaan kysymyksistä on EI.

Ja kun olette todenneet sen, ajatelkaa näin: Pitääkö joku minusta? (Pitää.) Olenko edes yhden ihmisen mielestä nätti? (Onko ulkonäöllä sitten jotain väliä? Ja sitäpaitsi olet.) Onko olemassa ihmistä, joka olisi iloinen, jos puhuisin murheistani? (On! Täällä ainakin yksi!) Onko minulla merkitystä? (TOTTA HELVETISSÄ ON. Siitä kohta lisää.)

Ja analysoidaanpas noita esimerkkikuvia tarkemmin.

1. "I feel like I'm bothering people when I talk about my problems."
Totta vai tarua?
Tarua. Ja pahasti. Ainakin musta on hyvä, että ihmiset puhuu ongelmistaan. Puhuminen, tunteiden purkaminen yleensäkin, auttaa. Mä huolestun paljon enemmän, jos ihmiset selvästi vain esittää iloista - tai ei jaksa edes esittää - mutta hautoo kaikkea vaan omassa päässään. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Se pahentaa sekä sen ongelmaihmisen että sen ystävien oloa. Miten voi auttaa, jos apua ei pyydetä? Joskus kannaattaa sanoa ihan suoraan, että musta tuntuu, että sulla ei oo kaikki hyvin, voinko mä auttaa?
Vaikket vois, jo se kysyminen auttaa. Avuntarvitsija saa tiedon, että on joku joka välittää.
Mutta älkää silti jääkö odottamaan sitä pyytäjä. Olkaa oma-aloitteisia, yrittäkää itse hankkiutua eroon niistä hankaluuksista.
Eli jos tuntuu, että muita ärsyttää se valitus, mulle saa laittaa vaikka devissä noottia ja FF:ssä viestiä, jos et meseä tai skypeä tiedä.

Mä tiedän, että saatan joskus vaikuttaa ärtyneeltä, jos ihmiset valittaa, ja pyydän anteeksi. Se ärtymys johtuu kuitenkin yleensä vain siitä, että en itse osaa valita oikeita sanoja. Mä kuitenkin haluan auttaa ja kuunnella, jos se avunpyytäjäkin haluaa auttaa itseään. "Olen ruma enkä muuksi muutu yhyy"-viesteissä ei sen sijaan ole oikeasti mitään järkeä, on ihan turha valittaa asioista, joille ei voi mitään.

2. "Always feeling that people don't really like you."
(Hitto mä inhoan verbiä feel.) Jos ne ihmiset ei ihan oikeasti tykkää susta, ne ei ole sun kanssa. Simppeli juttu. Jos ne juttelee sulle, kysyy, voitko olla, ylipäätänsä ottaa kontaktia, ne luultavasti tykkää susta. Ja vaikka joku tuntuis vähän aikaa etäisemmältä, syy voi olla niinkin yksinkertainen kuin kiire. (Nimim. anteeksi kun en ehdi puhua ihmisille mesessä, en nykyään ehdi koneelle käytännössä muulloin kun viikonloppuisin.)
Ja jos ihan tosissaan alkaa tuntua, ettei se tykkää musta, kysy, onko se totta. Ja jos et kehtaa kysyä tai se toinen käyttäytyy oikeasti niin paskamaisesti että kysyminen on turhaa, mieti, mitä sä menetät. Jos se on sulle ilkeä, haittaako se niin kamalasti, ettei se halua olla sun kanssa? Jos se saa sut itkemään joka kerta kun sä puhut sille, eikö oo järkevämpää olla puhumatta? Arvostakaa itseänne edes sen verran, ettette anna muiden kohdella teitä kuin joitain leluja, jotka voi heittää pois kun niihin kyllästyy.

3. "When I'm alone, I think..." jne.
Älä ajattele asioita, jotka sattuu, jos ne ei ole täydellisen ajankohtaisia. Tee jotain muuta. Ajattele jotain mukavaa.
Älä muistele menneitä, jos ne muistot ei ole hauskoja. Ikävät asiat kannattaa muistaa (miten niistä muuten oppisi?), mutta niitä ei kannata pyöritellä turhaan mielessä.
Jos suhun sattuu... Itke. Itke ihan vapaasti niin kauan kuin haluat. Se helpottaa (ja aiheuttaa kivaa päänsärkyä ja silmien turpoamista, mutta joskus kunnon itku on kyllä niitten arvosta.) Ja sitten kun saat itkettyä, pääsemme kohtaan PUHU.
Jos sä valitset oikean henkilön, se ei jätä sua yksin.

4. "I never was anyone's first choise."
Tää on jo niin pessimististä että huhhuh. (Äiti sanoisi että "älä itketä itseäsi." Se on ihan pirun ärsyttävästi sanottu, koska ei sille aina voi mitään. Joskus vaan itketyttää.)
Eli, jos näin kerta on, niin sitten on. Kannattaa miettiä kuitenkin hetki pidempään; voithan sä olla se ensimmäinen vaihtoehto ihan esim. ystävänä tai minä tahansa. Ja jos ei... Itke ja murehdi sen aikaa kun siltä tuntuu, ja kaiva sitten esiin se jota järjeksikin kutsutaan.
Onko mun koko elämä jo takana? (Ei.)
Voinko mä joskus olla se ensimmäinen valinta? (Voin.)
Kannattaako mun lopettaa nyyhkiminen? (Kannattaa.)
Voinko mä tehdä itse jotain sen eteen, että olisin se ensimmäinen valinta? (Voit. Ole oma itsesi ja luota, että se riittää. Se nimittäin ihan oikeasti riittää.)

5. I feel like no one listens to me.
Toistan itseäni, mutta kyllä aina löytyy joku, joka kuuntelee. Ainakin päiväkirja, jos ei ihmistä jaksa etsiä.

...
Oikeastaan "pahin" näistä vastaantulleista kuvista oli tämä.



KENENKÄÄN ei koskaan kuulu olla pahoillaa siitä, mitä on. ÄÄÄ IHAN OIKEASTI TOI KUVA ÄRSYTTÄÄ MUA IHAN ÄÄRETTÖMÄSTI. EIKÖ KUKAAN ARVOSTA ITSEÄÄN? EIKÖ KUKAAN SÄÄLI ITSEÄÄN? EIKÄ KUKAAN YMMÄRRÄ, ETTÄ ON IHMEELLINEN, AINUTLAATUINEN JA MERKITTÄVÄ OLENTO??????
Tää kuulostaa nyt tyhmältä ja dramaattiselta, mutta mua alko ihan tosissaan itkettää kun luin ton.

Phuh.

Pyytäkää anteeksi, jos olette tehneet jotakin oikeasti väärin.
Syntyminen tai olemassaolo ylipäätänsä ei ole väärin.
Itkeminen ei ole väärin.
Hetkellinen epätoivo ja murtuminen ei ole väärin.

Itsensä vihaaminen ja vahingoittaminen ei ole oikein.

Toi viimeinen kohta, joss pyydetään anteeksi itseltään... Se on ainoa, jossa on edes jotain järkeä, varsinkin jos anteeksipyynnön jälkeen alkaa pyrkiä parempaan, toimia toisin.

Rakas minä, anteeksi että satutin sinua. Anteeksi, että haukuin sinua rumaksi. Anteeksi, etten hyväksynyt sinua. Anteeksi, että petit luottamuksesi. Anteeksi, että ajattelin sinusta sitä kaikkea kamalaa. Lupaan, että arvostan sinua tästä eteenpäin.

Kuvitelkaa itsenne tilalle joku kaveri. Eihän kukaan kohtelisi kavereitaan näin:

"Mä olen ruma."
"Joo, niin ootkin, ihan saatanan ruma, kukaan ei voi ikinä tykätä susta."

"Mä olen huono koulussa."
"Ei kannata edes opiskella, koska toi on niin totta."

"Mä petin kaikkien odotukset."
"Niin teit, tapa ittes."

"Mä en kelpaa kenellekään."
"Ihan oikein. Et koskaan."

"Kukaan ei luota muhun."
"Miks luottais? Sähän oot pelkkä valehteleva, epäaito paska."

"Mä viiltelin viime yönä."
"Mikset suoraan tappanu ittees? Ei susta ole mitään hyötyä."

Tunnistaako joku puhuneensa itselleen noin? Minä ainakin. Mutta, jos joku sun kaveri sanois noin...

"Mä olen ruma."
"Etkä oo, musta sä oot tosi nätti. Eikä ulkonäöllä sitäpaitsi oo väliä, se on sisäinen kauneus joka merkitsee, ja sitä sulta löytyy vaikka muille jakaa."

"Mä olen huono koulussa."
"Yks huonosti mennyt koe ei tuhoa kaikkea. Luet seuraavan enemmän ja pärjäät, mä voin vaikka auttaa sua."

"Mä petin kaikkien odotukset."
"Et pettänyt. Sä itse odotit iteltäs liikaa, ei kukaan muu oo pettynyt."

"Mä en kelpaa kenellekään."
"Jos et kelpais, miks mä olisin tässä? Mulle sä kelpaat."

"Kukaan ei luota muhun."
"Mä luotan. Sä olet sen arvoinen."

"Mä viiltelin viime yönä."
"Älä tee sitä enää koskaan! Miksi? Seuraavan kerran kun tuntuu siltä, soita mulle. Tai kirjota tai piirrä tai juokse vaikka ympyrää, mutta älä vahingoita ittees. Se on väärin sua kohtaan."

Jaaaa kuinka moni tunnistaa itsensä, "näin sanoisin kaverilleni"? Puhukaan itellenne samalla tavalla, listatkaa parhaat piirtenne ja HYVÄKSYKÄÄN ITSENNE.

Ja eikö teillä muka ole merkitystä?
Jos te joskus pysäytitte kaupungilla jonkun, edes muutamaksi sekunniksi... Se saattoi pelastaa sen vaikka jäämästä juuri edestä pyyhältävän auton alle.
Jos te joskus kehuitte jotakuta, se alkoi ehkä sen takia hitaasti hyväksyä ulkonäkönsä/luonteensa.
Ja miettikää vaikka teidän vanhempia; niiden elämä ois luultavasti aika erilaista ilman teitä. Tyhjempää.
Jos te ootte jonkun ainoa ystävä... Ilman teitä sillä ei ois ketään.
Pienet teot voi pelastaa elämän.

Loppuun vielä lisää tumblr-kamaa, mutta vähän eri sarjasta. Nämä on tarkoitettu teille ihan kaikille. :')







♥

...





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kurista se ja heitä roskiin

Koska joka ikinen ihminen on arvokas. Omana itsenään. Juuri sinä, millainen on.
Kaikki varmaan tuntee sen äänen, joka pään sisällä kiljuu, että sä et kelpaa, sä olet ruma, ilkeä, inhottava, saamaton, laiska, typerä, huonompi kuin muut.

SE ÄÄNI EI PUHU TOTTA.

Kaikki, joita se vaivaa; käskekää sen pitää turpansa kiinni. Kuristakaa se ja heittäkää roskiin, älkääkä päästäkö sitä pois.

"Sä olet kiltti. Sä olet viisas. Sä olet tärkeä."
- Aibileen Kathryn Stockettin kirjassa Piiat

Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Kukaan ei ole täydellinen, vaikka kuinka yrittäisi. Tavoitelkaa kuuta taivaalta, pyrkikää kohti täydellisyyttä, mutta ymmärtäkää, ettei haittaa, jos se ei onnistu. Tavoitteita pitää olla, mutta niitä ei saa asettaa liian korkealle.

"Kunpa vain voisimme ylittää itsemme ilman täydellisyyden vaatimusta."
- Friedrich Bhaer Louisa M. Algottin kirjassa Pikku Naisia

Jos susta tuntuu, ettet sä osaa jotakin, opettele. Harjoitus tekee mestarin - klisee, mutta totta. Kaikki on susta itsestä kiinni. Jo sä vaan makaat rypemässä itsesäälissä, mikään ei mene eteenpäin. Asiat kun ei vaan järjesty itsestään. Sun pitää itse potkia niitä liikkeelle, tehdä asiat, joita muut ei voi tehdä.

"Elämänne sisältö riippuu siitä, mitä asian eteen teette. Seikkailuilla ei ole muuta rajaa kuin mielikuvituksenne!"
- Roope Ankka Don Rosan sarjakuvassa Ankkapalatsin Erakko

Kaikista tuntuu varmaan joskus, ettei kukaan voi ymmärtää. Se on ihan totta. Jokainen ihminen on erilainen, jokainen tuntee eri tavalla. Kukaan ei voi ymmärtää ihan täysin. Mutta jollakin tasolla voi, jos sä itse autat. Jos sä vaan makaat nurkassa ja itket - niin, sillon ainakan kukaan ei ymmärrä. Mutta jos sä kerrot mitä sä tunnet, sä voit saada apua. Et ehkä ymmärrystä, mutta ainakin lämpimän halauksen ja tiedon siitä, että joku välittää.

"Mutta nykyään nuorisoa ymmärretään ihan liikaa, se ymmärretään pilalle koko nuoriso!"
- Svante Anna-Leena Härkösen kirjassa Häräntappoase

Ne, joilla on ystäviä, voi olla varmoja, että joku pitää niistä juuri tasan sellaisina kuin ne on. Mutta entä jos niitä ei ole? Tykkääkö kukaan niistä? Vanhemmat ainakin, se on lähes varmaa. Ja jos ystäviä ei ole - niin, oma koulu on tietysti täynnä kusipäitä, massaa ja ilkeitä ihmisiä, jotka kiusaa. TÄMÄ EI OLLUT SARKASMIA! Kavereita voi silti löytää. Netti on aika iso paikka. Erilaisista tapahtumista - keikoilta, miiteistä, coneista - löytyy varmasti samanhenkistä porukkaa. Jokainen ansaitsee ystävän, joka auttaa silloin kun on vaikeata. Vaikka kaikki on erilaisia, voi silti samankaltaisia tyyppejä löytää. Ja ystävyyden eteen pitää tietysti tehdä töitä. Ei kannata murehtia että yhyy, kukaan ei ota yhteyttä tai soita tai pyydä hengaamaan. Tee joskus itse aloite - ehkä se toinenkin on vaan ujo ja pelkää, että se torjutaan.

"Maailma oli äkkiä valoisampi, aurinko oli äkkiä alkanut taas lämmittää ja hän tiesi, että oli asioita joiden puolesta kannatti taistella."
- Eodred (tavattuaan tulevan parhaan ystävänsä) Stuart Hillin kirjassa Tulimiekka

Ulkonäkö. Yksi suurimmista huonon itsetunnon aiheuttajista. Ei auta, vaikka kaverit tai vanhemmat kuinka sanois, että sä ole nätti ja kaunis ja suloinen, ei sitä uskota kuitenkaan. Lakatkaa sanomasta! Ei kaikkien tarvitse olla kauniita! Ulkonäkö on ehkä yliarvostetuin asia koko maailmassa! Se on sisäinen kaunes se, jolla on merkitystä! Kliseitä taas, ja taas tosia. Jos susta tuntuu, että sä olet ruma, ajattele, että 1. Kukaan ei ole ruma. Jokaisen ulkonäössä on ainakin yksi hyvä piirre. Ja 2. Luonteenpiirteetkin on kauneutta. Ainakin mä itse haluaisin, että joku pitää musta mieluummin luonteen kun ulkonäön takia.

"Mutta kauneus on kiinni siitä, että löytää sen, mikä itselle sopii, sen, mikä on itselle luontevinta. Ollakseen täydellinen täytyy olla tyytyväinen itseensä - ei saa yrittää olla jotain, mitä ei ole."
- Jumalatar Afrodite Rick Riordanin kirjassa Eksynyt sankari

Sä olet sä. Et kukaan muu. Ja se on ainoastaan hyvä asia. Sä olet ainutlaatuinen, erikoinen, mahtava olento. Kukaan muu ei voi olla samaa, vaikka kuinka yrittäisi. Jokaisessa on jotakin, mitä kannattaa kehittää, minkä takia kannattaa elää.

"To pretend to be something else is waste of the person you really are."
- Kurt Cobain

....

Ja vielä niille, joita musiikki auttaa... Itse olen kuunnellut tällaisissa tilanteissa näitä. Saa samaistumiskohteen.

- jos vanhemmat käy hermoille: Linkin Parkin Numb tai Goo Goo Dollsin I'm Still Here
- jos tuntuu, että olet kamala hirviö, joka ei kelpaa kenellekään: Three Days Gracen Animal I Have Become tai Apulannan Ravistettava ennen käyttöä
- jos kaverilla on vaikeaa: PMMP:n Sallat tahtoo siivet
- jos yksinkertaisesti kaikki romahtaa päälle: Three Days Gracen Pain tai Green Dayn 21 Guns
- jos kaipaat rohkaisua/myötätuntoa: Nickelbackin Lullaby tai Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen
- jos haluat tappaa itsesi: Johanna Kurkelan Kulta pieni.


Enkä vieläkään lopeta, vaan alan kertoa itsestäni. Voi varmaan sanoa, ett kärsin viime talvena kaamosmasennuksesta. (ei diagnoosia, mutta silti.) Tein seuraavia asioita:
- kirjoitin lukemattomat määrät ihan pirun angstisia runoja
- vietin tuntikausia miettien itsemurhatekniikoita
- tökin itseäni neuloilla
- kahlasin jääkylmässä vedessä ja kirosin, kun jää oli niin paksu, etten päässyt hyppäämään sinne pariasteiseen veteen
- päätin, miten tekisin itsemurhani, jos sellanen tilanne tulisi
- valvotin itseäni viikkokausa joka ilta kahteen-kolmee, sillä pelkäsin ajatuksia, jotka tulisivat, kun lakkaisin tekemästä mitään
- tämän jälkeen tietysti itkin itseni uneen
- lakkasin huolehtimasta diabeteksestani, en edes yrittänyt parantaa sokeritasapainoa, vaikka tiesin kyllä seuraukset

Ja tässä ollaan. En ole angstannut viikkokausiin, olen tyytyväinen elämääni ja itseeni. Ja tämä kerroin siis esimerkkinä siitä, että tästä kaikesta voi päästä yli.
ÄLKÄÄKÄ KOSKAAN, KOSKAAN, IKINÄ SATUTTAKO ITSEÄNNE. Oikeasti.

Paras elämänohje, minkä kukaan voi antaa, on yksinkertaisesti: "Ole oma itsesi - ja ylpeä siitä."