Miksi sitten juuri songficit? Koska miltei kaikki ficcini, joihin olen itse tyytyväinen, ovat niitä. Ja koska, jos joku ei ole huomannut, musiikki on minulle tosi tärkeä juttu.
Ja niin, songficeistä pysyn hyvin kärryillä, kun ne (lähes) kaikki löytyvät samasta paketista. Ajattelin siis käydä läpi vain sen paketin ficit... Mockingbirdistä kuulitte jo, ja ne pari ajalta-ennen-pakettia eivät ole, krhm, huomionarvoisia. (Okei, Anteeksiantosi on jo aika lähellä omaa tyyliäni, mutta sen kirjoittamisesta on jo niin kauan, etten varmaan keksisi mitään sanottavaa.)
- - -
OSA I - Muistoja vain
Hahmot: Seychelles (Cecilia), Ranska (Francis) ja Englanti (Arthur)
Ikäraja: K+
Julkaistu: 14.5.2011
Kappale: Johanna Kurkela - Hyvästi, Dolores Haze
![]() |
| Rakastan tätä kuvaa ♥ ;__; |
*vetää syvään henkeä*
Niin. Tämä. Okei, tämänkin kirjoittamisesta on jo yli vuosi (kauhistus), mutta... Johanna Kurkelan kaikissa kappaleissa on aivan ihanat sanat, hänen äänensä on aivan upea, muutenkin kaikki biisit tuntuvat jotenkin läheisiltä. Varsinkin tämä - ja yksi, johon on myös tehty ficci, joten kuulette myöhemmin. Aina, kun kuulen tämän, ajattelen tätä ficciä, ja ajatusten sävy on suoranainen ihme. Ei sitä "äh hemmetti jos tekisin tän nyt niin siitä tulis niin paljon parempi". Ajattelen rehellisesti, että en vieläkään olisi osannut toteuttaa tätä paremmin kuin toteutin silloin viime vuoden toukokuussa. Tämä on ehkä oma suosikkini kaikkien kirjoittamieni ficcien joukossa. Sinänsä jännää, että hahmot/pari eivät ole ihan ykkössuosikkejani. Seychellit tuntuu kamalan epäsuositulta hahmolta, jos ihmisten puheita kuuntelee. :o En yhtään ymmärrä miksi, minusta tyttönen on aivan ihana. :') (asiaan saattaa tietysti vaikuttaa sekin, että yksi ystävistäni neitiä cossaa.) Ranska taas jakaa mielipiteet aika täydellisesti. xD Ja joo, eipä herran luonnekaan aivan täydellisen selkeä ole, siitä liikkuu monia versioita. Itse tykkään (ja kirjoitan) sellaista vähän "pehmompaa", romanttista, huolehtivaa versiota, ei niin kamalaa pervoa kuin jotkut ajattelevat. Ja Enkku... Okei, en tykkää hahmosta ehkä niin hirveän paljon, mutta sitä on kuitenkin suht helppo kirjottaa. xD Eikä se nyt tässä niin isossa roolissa olekaan, 1 vai 2 repliikkiä?
Tässä ficissä kokeilin myös uutta tyyliä; en vain sijoitellut sanoja väliin vaan laitoin hahmon oikeasti laulamaan ne. (Johannan ääni sopii Cecilialle mielestäni aika hyvin! :D) Tuots akonsertista sai myös kätevästi yksinkertaisen "nykyaikajuonen" - muistoihin pohjaavassa tarinassa se on joskus, hmm, hiukan vaikeaa.
Oivoi, nuo sanat on niin nätit. Melkein itku tulee ainakun kuuntelen tai edes luen. Ja koska sanoitus on niin hyvä, kirjoittaminen oli helppoa ja hauskaa, ei mitään pakko-saada-tähän-jotain, vaan teksti virtasi helposti ja sanat asettuivat paikalleen lähes itsestään.
Mielestäni Ranska sopii hyvin huolehtivaisen isoveljen/isän rooliin (ei siis minkään ylihuolehtivaisen (Hollanti!) vaan sellaiseksi, hmm, lempeäksi ja isälliseksi hahmoksi, joka jaksaa aina selittää pienemmille asioita, joita nämä eivät ymmärrä. Ja opettaa tietysti varsinkin rakkaudesta kaiken maan ja taivaan väliltä. xD (älkää ajatelko pervosti! Yrittäkää, hmm, romanttisesti?)
Tässähän on sellainen asettulu, että FrUK on ollut olemassa ennen tarinaa, mutta sen aikana sitä ei paljoa nähdä. Francisin hahmoon liittyy siis vielä tietynlainen haikeus ja kaipuu, joka sitten lopulta pakottaa hänet jättämään "pikkusiskonsa" ja koko kauniin saaren. Mutta vasta, kun kaikki on opetettu ja pikkuneiti pärjää omillaan. :') (Haluan isoveljen. Olen aina halunnut. Äitini, jolla on kolme kappaletta isoveljiä, on taas aina halunnut pikkusiskon - joita minulla on kaksi. Maailma on epäreilu.)
Ja niin, tarina loppuu perinteisesti lähtöön - Cecilian omaan, nimittäin. Olen aika tyytyväinen tuohon loppuunkon, äh, kuulostan varmaan tosi itsekkäältä, mutta onnistuin kerrankin virittämään sen juuri sille haikeuden tasolle, jolle halusin.
Hitsiläinen, minä tykkään tästä ficistä. Olen siitä ylpeä, ja se on minulta aika paljon sanottu. Lapsiaan (joita ficit/tarinat/runot/hahmot muuten oikeasti ovat) ei tietysti saa asettaa paremmuusjärjestykseen, mutta silti. Tähän olen hyvin tyytyväinen yhä edelleen. Suurin kunnia kuuluu tietysti biisin sanoittajalle, joka tavallaan teki noin 90% hommasta minun puolestani :'D Kiitos siis, Eppu Kosonen, olet nero. Ja kiitos Johanna kun lauloit niin kauniisti ettei silmät pysy kuivina. :')
Aamuyöllä juostaan pois
Paetaan ja juostaan pois
Kuka meitä huolettais
Kuka meidät kiinni sais
Pieni polku kauas vie
Mennään ihan minne lie
Muiden silmää karkuun me
Sinun vuokses kaiken teen...

