School Pencil

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

This time we know we all can stand together

Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.

Ps. 139:14

Olin riparilla isosena.

Tasan kaks viikkoa sitten, päivää ennen leirille lähtöä, mua pelotti. Pelotti mielettömästi, olin ihan paniikissa. Mitä jos en tuu toimeen muitten isosten kanssa? Mitä jos jään porukan ulkopuolelle? Mitä jos leiriläiset ei kuuntele? Mitä jos joudun vaan pidättelemään itkua koko viikon ja haluan kotiin? Olin ihan varma etten onnistu missään, kukaan ei tykkää musta ja kaikki menee pieleen. Ihmettelin ihan ääneen, miks rupesin koko hommaan - mun oma ripari ei ollu mikään elämän mahtavin asia, vaikka ihan mukava olikin, mutta ei siis mikään sellanen, minkä haluaisin kokea uudestaan. Oli tosi lähellä, etten soittanu leirin papille ja sanonu, että nyt tuli viime hetken peruutus, en halua.


 
En ois voinut olla enemmän väärässä. Isoset ja vetäjät meni leirikeskukseen maanantai-iltana, leiriläiset tuli seuraavana aamuna. Jo pari tuntia saapumisen jälkeen alko tuntua, että ehkä tästä sittenkin tulee jotain - porukka vaikutti mukavalta, pääsin huoneeseen jossa on suihku ja sitä rataa. Edelleen jännitti, mutta olo alko olla kohtuullisen toiveikas. Isosporukkaan kuulu tosiaan 7 tyttöä ja 1 poika, leiriläisiin taas myöskin 7 tyttöä - ja 15 poikaa. Yksi suurimmista huolenaiheista.



 Aamulla herättiin sitten puoli kaheksan maissa, ja ennen yheksää alko leiriläisiä saapua paikalle. En tuntenut kuin yhden, enkä tätä yhtäkään kunnolla - ollut pikkusiskon kaveri. Ihan mukavana tyyppinä kyllä pidin jo ennen leiriä.
Well. Siitä se leiri lähti sitten käyntiin. Oltiin jaettu raamisryhmät ja tehty ohjelmat jo illalla, joten päästiin suoraan hommiin. Eka päivä kului nimiä opetellessa, ylipäätänsä iloisen kaaoksen vallassa. Väsytti ihmeen vähän ja nälätti ihmeen paljon. Raamisryhmä vaikutti kivalta, vaikka olivat tietysti vielä sillon aika hiljaisia.

 
En nyt tarkemmin kertaile varsinaisia tapahtumia, enkä viitsi julkaista edes kuvia, kun en jaksa kysellä kaikilta lupia. En edes muista kaikkea tapahtunutta: koko viikko tiistaista tiistaihin oli täynnä tapahtumia, leikkejä, lauluja, vitsejä, hysteerisia naurukohtauksia, kuumia ja kosteita päiviä, lautapelejä, hymyä ja viimeisenä iltana myös kyyneleitä. Ainutlaatuinen ja ihana matka, josta en muuttaisi mitään. Kaikki 22 leiriläistä oli ihania, suurenmoisia ja omanlaisiaan persoonia, kaikki täynnä luonnetta, huumoria ja yllätyksiä. Viikko oli ihan liian lyhyt aika, en ehtinyt tutustua kaikkiin läheskään niin hyvin kuin olisin halunnut.

 Loppujen lopuksi yksi leirin parhaista puolista oli se, etten tuntenut ketään - eikä kukaan minua. Sai aloittaa ilman ennakkoluuloja, olla oma itsensä - ja huomata, että se riittää. Isosporukka oli aivan ihana, en meinaa tajuta, että ollaan tunnettu kunnolla vasta viikko. Haluan takaisin! Tiivis ohjelma piti ajatukset poissa ikävistä asioista, jotka hyökkäävät tylsistyessä, ja hyvä seura olisi hoitanut saman varmasti ilman ohjelmaakin. Iltaohjelmien suunnittelu oli jotain ihan uskomattoman hauskaa. Naurettiin ja laulettiin, varmaan välillä vähän liikaakin...


Viimeisen illan iltaohjelman lopussa jaettiin leiriläisille takaisin rippikouluraamatut, joihin oltiin kirjoitettu muistolauseet. Jokainen isospari valitsi omalle ryhmälleen yhteisen raamatunpätkän. Meidän ryhmämme sai raamattuihinsa psalmin 121 jakeet 7-8.

Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi,
nyt ja aina.

Kyseinen kohta ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta iski heti, kun joku luki sen ääneen. Juuri näin haluaisin sanoa koko ryhmälle, jokaikiselle, tutuiksi tulleille ja vieraammiksi jääneille, rauhallisille, villeille, kiltisti sängyissään nukkuneille ja yöjuoksentelijoille. Jokaiselle ihmisenalulle, niille sieluille kovan ulkokuoren sisällä.

Menipäs runolliseksi. Mutta pitää paikkansa.


Viimeisessä iltahartaudessa istuttiin kaikki, leiriläiset, isoset ja vetäjät piirissä lattialla. Pappi laittoi kynttilän kiertämään rinkiä, ja sen tullessa omalle kohdalle sai halutessaan sanoa jotakin leiristä. Olin ensimmäinen isonen, joka kynttilän sai, ja jännitin (taas) aika paljon, mitä sanoa. Uskalsin (onneksi!) sanoa muutakin kuin kiitos, vaikka en tietenkään ollenkaan tarpeeksi enkä tarpeeksi kauniisti. En itkenyt vielä siinä kohtaa - fakta, jota olin ihmetellyt iltaohjelman lopusta asti - mutta kynttilän siirtyessä seuraavalle se itku sitten tuli.

 
Yli viikon kestänyt leiri lähes 24/7 aktiivisuudella oli tietysti myös rankka ja väsyttävä kokemus, mikä osittain purkautui sinä itkuhetkenä. Mutta, kuten sanottu, en muuttaisi mitään, en luopuisi tästä viikosta mistään hinnasta. Nimenomaan loppu aiheutti itkun: tähän ei enää koskaan palata, se oli siinä, huomenna lähdetään koteihin ja palataan tavalliseen elämään. Sunnuntaina konfirmaatio, toivottavasti nähdään vielä muutenkin. Toivon sitä ihan oikeasti, mutta samalla tiedän, kuten pappimme sanoi, että leiriin ei voi palata, vaikka kuinka yrittää. Ei niissä jälkikäteen järkätyissä tapaamisissa ole sitä samaa tunnelmaa, joka syntyy, kun ollaan samassa, pienessä leirikeskuksessa viikko putkeen.


 Nyt, muutaman lomapäivän, konfirmaation, juhlien kiertelyn ja tämän kirjoittamisen jälkeen olo on jotenkin tyyni. Tasapainoinen. Ja silti, yhä edelleen, kovin haikea. Tavalliseen arkeen totuttelu vie aikaa, isosvaihteen pois kytkeminen ei ole helppoa, varsinkaan kun pikkusiskotkin ovat mökillä - niiden komentelu olisi ollut hyvää vieroitushoitoa...







Mikä maailmassa on hyvää?

 Olen hokenut kiitosta kaikille niin kasvokkain kuin netinkin kautta, mutta tarpeeksi sitä ei voi sanoa. Leirin aiheuttamat tunnemyrskyt eivät häviä vielä aikoihin, enkä oikeastaan haluaisikaan. Haluan muistaa tämän viikon - onneksi on valokuvia ja netti, jonka kautta voi pitää yhteyttä, vaikkei siihen leiritunnelmaan olekaan paluuta. Kiitos, vielä kerran.




Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan,
uusi voima, kaikkivoipa, viattomuus otsallaan
Pian hän maasta nousee, löytää avosylin,
kaiken mitä tarjoo lyhyt loma lapsuuden
Katson häntä hiljaa, tiedä muuta en,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Koulun piha täyttyy niin kuin aina aamuisin,
hän seisoo vasten kylmää seinää, niin kuin teki eilenkin
Mykkänä hän seuraa, kuinka ilkamoiden,
toiset ohi kulkee suureen tulevaisuuteen
Koulun kylmä seinä, soitto kellojen,
on kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Hän nojaa linja-auton huurtuneeseen ikkunaan,
taas lienee pitkä työläs, päivistä yksi takanaan
Unelmiaan seuras, otti niistä vastuun,
täyttää tehtävänsä rientäessä vuosien
Pysäkille valoon katulamppujen,
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.

Vielä yksi autokuorma tänään viedään kaupunkiin,
kun lapsista myös nuorin omilleen jo muutettiin
Äkkiä on niin talo käynyt hiljaiseksi,
äsken vielä raikui naurut, kipu rakkauden
Käteen toiseen tarttuu hetken miettien,
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen

Iltauutiset ja säätä, kello käy jo yhdeksää,
viime vierailusta viikko, koskahan ne kerkiää?
Pettymys ja riemu, haaveetkin jo maaksi
tyrskyn jälkeen haaksi tyvenessä seisahtaa
Kuvat lastenlasten, kuvat uutisten
kaunis ihminen, on sentään kaunis ihminen.
Kaunis ihminen, kaunis ihminen.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

London

Oltiin viis päivää Lontoossa samalla porukalla kun viime kesänä Berliinissä - minä, äiti ja 14-v sisko. Oli ihan mukava reissu, tosin täytyy sanoa, että mun makuun Lontoo oli vähän liian iso ja sotkunen - kaupunkina Berliini on kivempi. Kaikki ihmiset tosin oli ihan äärettömän ystävällisiä! (Ja sen takia ärsytti tavallistakin enemmän, kun se enkku ei suju...) Mutta, annetaan kuvien puhua puolestaan.

Baker Streetin metroasema oli aika siisti paikka. :D

London Eye! 

Ja ofc Big Ben.



Legendaarinen cokismainospaikka

!!!!!!! KING'S CROSS

HARRY POTTER HARRY POTTER

Korpinkynsi-solmio ja LUNAN SAUVA <33

Derp minä, mutta HARRODSIN LELUOSASTO.
Kivan kokosia pehmoleluja.

Tahtoo nukkekodin ;__; #foreverchild

JA TÄÄ KANS, KUUS KERROSTA PELKKIÄ LELUJA
vähennettäiskö mun iästä 10 vuotta?

ME. KÄYTIIN. KATSOMASSA. LES MIS.
Kuolen onnesta enkä meinaa vieläkään käsittää.

Anteeksi insidevitsi koska Les Mis. Näitä oli ihan joka paikassa.

Kuningatar Victorian muistomerkki



Sherlockin "huone"! :D


Sherlock Holmes & Dr. Watson. x3

Ihan kiva makkari.

Mua jäi häiritseen et onks naisille mahollista päästä tohon hommaan.


Inhoan metroja. ):

Woaa noi oli niiiiiin siistejä.
Vaikka vähän tuli kyllä sellanen "täällä säilötään tälläsiä ilman mitään
syytä ja monta miljoonaa ihmistä näkee nälkää missä logiikka" -olo.
Sellaista. Vähän normiturismia ja suurin osa fanitusta. xD

perjantai 31. toukokuuta 2013

Lukiovuosi 1

...kuvina. 

Näin opiskellaan saksan verbejä - ahkerana ykkösjaksossa


Nickelbaaaack!!!!

Jeejee

Rakas matikankirja (not).

Ja sitten tulikin jo syksy...

Läksyjä, läksyjä...

...ja sitten joulu. LOMA!!!!
...mit miljoonat kotitehtävät.
Joo. Välillä.
 (Tumblr-riippuvuuskin on kehittyny tän vuoden aikana.)

Maaliskuussa tuli koira!

Kevätkevät ♥

Definitely.

No tuitui.

En ehtinyt tallille koko talvena. Thnx koulu! Nyt vihdoinkin aikaa. ♥

...myös säätämiseen pikkusiskon ja kameran kanssa.


Ekan vuoden kirjat! Itken tosta puuttuu vielä ainakin kaks.

Nääkin tuli katottua... Omg oliks mulla aikaa?

Hiihtolomasta lähtien mun elämän substanssi

Eieiei ahdistun ja alkaa väsyttää ihan pelkän kuvan takia.

Ekan vuoden kokeet. Ihan kiitettävä pinkka. (Eivät ole taitettuja.)

Siinä ne lepää niin kiltin näkösinä...
Ja lopulliset ekan vuoden numerot kurssien keskiarvoina:
Äikkä 10 (3 kurssia)
Enkku 8 (3)
Saksa 7,25 (4)
Ruotsi 7,5 (2)
Matikka 6,75 (4)
Bilsa 10 (1)
Mantsa 10 (1)
Fyssa 8,3 (3)
Kemia 8 (1)
Ussa 9 (2)
Filosofia 9 (1)
Psykologia 8 (2)
Historia 9,5 (2)
Terveystieto 8 (1)
Liikka 8 (1)
Kuvis 8 (1)
Musa 8 (1)


Tää vuosi on ollut ihan uskomaton. Koulu on ollu kivaa ja rankkaa, ihanaa ja kamalaa, kaikkea samaan aikaan - päällisin puolin kuitenkin lähinnä kivaa, kotihommat kamalia. Mä en nyt analysoi omia mielialojani sen tarkemmin, mutta aika vuoristorataa on menty. Ensimmäinen lukiovuosi ohi - ihan oikeesti, pelottava ajatus. Jos jotain, niin tää vuosi on ollut ihan äärettömän lyhyt. Musta tuntuu, että ihan vasta äsken istuin tässä koneen ääressä tuijottamassa nimeeni hyväksyttyjen opiskelijoiden listalla - ja silti siitä on ihan äärettömän kauan.

Mutta nyt, ansaittu kesäloma! Yritän rentoutua ja stressata ens vuotta mahollisimman vähän, niin jaksaa sitten syksyllä keskittyä kunnolla. Kurssivalinnat on vielä vähän mietinnässä, lähinnä matikan osalta - jatkanko itseni kiduttamista pitkässä vai vaihdanko lyhyeen? Noh, yli kaks kuukautta aikaa miettiä.

Ja hei, kesäloman paras asia - MUN EI TARVITSE PYÖRÄILLÄ KESKUSTAN LÄPI KAHTEEN JA PUOLEEN KUUKAUTEEN. ♥

Ja nyt koulujutut hus - oikeestaan kävin jo tänään heittämässä ne järveen. Huomenna vielä juhla, ja sitten vapaus!



Lue minulle nuoruus, lue haava ja suola
              ja muuriseinien
                                     tuskainen spray
kun kaikelle sanotaan ei,
                         lue silloin se ei
lue etteivät hennoimmat sulat
hiertyisi betoniin,
              ja että uhmassaan untuvatakit
kantais syksystä pakkasiin

Ja taas keväästä lue,
                     lue arvaamaton, iän läike, se lue
ja ajan sumea temperatuuri

kun niin tuskaisen pieni ja suuri
olen minäkin,
             yhtä aikaa
iltasatu ja postilla
                              yhtä aikaa ne lue,
lue unta ja kuolemaa
         Nalle Puhia, Poe'ta
ja sattuman suurta showta,
Lucky Lukea lue
                        ja lakia
ja lue miksi, minkä takia
vain suuri määrä on suurta
ja vain voima voimassa on

ja miksi maailman lapsissa hakkaa

se pulssi, uneton.

– Ilpo Tiihonen 
Lue minulle nuoruus kokoelmassa Largo, 2004.