En oo koskaan tainnu puhua siitä, miten paljon rakastan Aku Ankka -sarjakuvia. Varsinkin Don Rosaa - varsinkin Don Rosan Roopea. Niille tarinoille on aina erityinen paikka mun sydämessä.
Kun olin pienempi, isi luki mulle Rosan tarinoita ääneen. Iltasadut oli oikeestaan jo lopetettu, osasin ite lukea varmaan nopeemmin kun isi, mutta yhteen aikaan se luki niitä mulle joka ilta. Nauroin kun se murisi @#&!-kohdissa ja yritti ääntää Hortensian Glxbltiä. Äänen lukeminen jäi, mutta rakkaus tarinoihin pysyi. Sain kovakantisia kokoelmia, tajusin lukea "Näin tehtiin" -osiot ja rakastuin jokaisen ruudun ja lauseen myötä enemmän. Rosa suhtautuu tohon maailmaan niin intohimoisesti, niin rakastaen, niin aidosti. Se on yhtä paljon fani kuin fanitettava, sen tarinoista oppii niin Carl Barks -faktoja, historiaa kuin hauskoja pikkutietoja kaikista maailman aiheista.
Kaikki Rosan sarjakuvat, erityisesti tietenkin ne pitkät seikkailusarjat, on mahtavia. Mutta parhaita kaikista on Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjaan tehdyt tarinat. Rosa kirjoitti Barksin tarinoihinsa sirottelemien faktojen pohjalta kokonaisen elämäkerran. Roope Ankka sellaisena kuin Rosa sen kirjoittaa on yksi mun ikuisista sankareista.
Aku Ankat on asia, jonka kaikki tuntee, joita kaikki suomalaiset on lukenu jossain kohtaa elämäänsä ainakin vähän. Niitä pidettään harmittomina, hauskoina. Roope on se vanha visukinttu, saituruudessaan komiikan puolelle menevä.
Don Rosalle - ja mulle - se on paljon enemmän. Se on persoona, jolla on tarina, luonne, muistoja, vaikeita kokemuksia, pitkä ja monipuolinen elämä. Se on kovan kuoren alla hyväsydäminen, arvostaa rahassa ennen kaikkea sitä, mitä on tehnyt sen ansaitakseen, miten jokainen kolikko rahasäiliössä tuo mieleen hetken menneisyydestä. Se on tehnyt työtä ansaitakseen omaisuutensa, rehellistä työtä kunnioittaen ja arvostaen muita, vain kerran luiskahtanut laveammalle polulle. Se on henkilö, jota voi arvostaa, jota ei voi olla arvostamatta.
Tällä taustotuksella jokainen voi varmaan arvata mun reaktion, kun sain tietää, että Nightwishin Tuomas Holopainen on tekemässä levyä, joka toimii soundtrackina Roope Ankan Elämä ja Teot -kirjalle. En edes muista millon sen kuulin, joskus syksyllä varmaan. Oon odottanu siitä lähtien varpaillani, laskenut päiviä, jännittänyt, että osaako se kirjoittaa oikeanlaisia tarinoita yhden mulle rakkaimman hahmon elämästä. Tykkäänkö siitä musiikista, toimiiko se. Don Rosa itse oli projektissa tavallaan mukana, piirsi kansikuvan ja oli mitä ilmeisimmin tyytyväinen projektiin.
Tänään aamulla ennen koulua syöksyin kauppaan. Ei näy levyä, ulkona on kylmää ja kosteaa, nukuin huonosti, oon hiestä märkä ja myöhästyn. Ryntäsin sitten kouluun, ja heti päästyä takasin kauppaan. Onnistuin löytämään myyjän, joka lähti pyynnöstä penkomaan varastoa ja palasi hetken päästä mukanaan se levy. Kotiin. Kotiinkotiinkotiin. Kuuntelemaan!
Levy soittimeen ja ensimmäisiä säveliä odottamaan.
Kappaleista suurin osa on lähes, muutama jopa täysin, instrumentaalisia. En yleensä tajua musiikkia, jossa ei lauleta, tarvitsen ne sanat että käsittäisin tarinan. Tuota levyä kuunnellessa, Elämä ja Teot osat 1 ja 2 sylissä, ei tarvinnut kummastella. Musiikki virtasi ja nosti heti mieleen tarinoita, jopa tiettyjä ruutuja, joita selailin samalla. Tietysti sanalliset kappaleet vaikuttivat eniten, mutta pelkkä musiikki riitti nostattamaan tunteet pintaan. Olin kyyneleet silmissä heti ensimmäisestä kappaleesta asti, viidennessä ne vuotivat yli. En osaa kuvailla kaikkia tunteita, joita levy herätti. Se on aivan uskomaton, käsittämättömän kaunis, kertakaikkiaan täydellinen. Äärettömän vahva, voimakas. Kuvaava. Kuuntelin koko levyn tauotta läpi, ja laitoin soimaan saman tien uudestaan. Soittimet on valittu täydellisesti, rytmi, melodiat, kaikki on - täydellistä. Osassa kappaleista laulaa Johanna Kurkela, jota kuuntelen muutenkin - lisäsyy ehdottomaan rakastumiseen.
Levy aloittaa puheosuudella aivan ensimmäisen luvun ensimmäisistä ruuduista. Ensimmäinen kappale on nimeltää Glasgow 1877 - Roopen synnyinpaikka ja tarinan ajoitus, alkaen Roopen 10. syntymäpäivästä, täydellisesti mukana. Rosa on aina kovin tarkka vuosiluvuista ja ajallisesta yhdenmukaisuudesta, joten on loistavaa, että Holopainen otti vuosiluvun mukaan. Kappaleessa kaksi,
Into the West, on vain muutama lause, muutoin se on instrumentaalinen, kuten kappaleet kolme,
Duel and Cloudscapes, ja neljä,
Dreamtime. Kun kirjaa selaili kappaleita kuunnellessa, nähty ja kuultu muuttuivat täydelliseksi, mielessä eteneväksi elokuvantapaiseksi yhdistelmäksi. En ole ikinä ennen tuntenut instrumentaalista musiikkia niin vahvasti. Neljänteen kappaleeseen on otettu mukaan Didgeridoo viittaukseksi tapahtumapaikkaan, tietysti Australiaan.
Roopen tarinassa suosikkilukujani ovat aina olleet Klondiken ajat, erityisesti luku 8C, Yukonin sydämet. Ehkä ne osuvat siihen pieneen sisälläni asuvaan romantikkoon - Roopen ja Kultun tarina on sanoinkuvaamattoman kaunis ja silti kylmä ja katkeransuloinen. Yukonin sydänten viimeinen sivu... Ah. Ja White Agony Creekin vangin viimeinen ruutu - voi Roope, voi nuoruus, voi rakkaus.
Myös Tuomas Holopainen ilmeisesti piti Kultu Kimallusta yhtenä tärkeimmistä palasista Roopen tarinassa, sillä rakkaustarina on mukana, ikään kuin kantavana taustavoimana. Ja sanoohan Rosa itsekin Yukonin sydämistä kertoessaan, että kyseessä on yksi niistä tarinoista, joihin hän on aidosti tyytyväinen. Levyn kappaleessa viisi,
Cold Heart of the Klodike, kuvaillaan Roopen ja Kultun suhdetta aivan täydellisesti, juuri kuten itse olen aina ajatellut sen olevan. Klondiken kylmä sydän voi kuvata Roopea, Kultua tai paikan todellista kylmyyttä, ja juuri se tekee nimivalinnasta vielä hienomman. Ihanaa on myös sanan Heart käyttö viittauksena Yukonin sydämiin.
Ei tästä pääse lainaamatta kappaletta suoraan.
Charm of a dancehall girl
A true star of the north
Those precous thirty days
A letter in the snow
Love lost yet always there
A burning need of life
O me! O life! Home in the wild
Nothing but two cold Klondike hearts
Olen lukenut tuon kappaleen läpi ties kuinka monta kertaa, mutta tunnekuohu estää edelleen löytämästä sanoja.
Seuraava kappale, The last sled, on yhdessä ensimmäisenä singlenäkin julkaistun Lifetime of Adventuren kanssa yksi täydellisimpiä kuvauksia Roopesta henkilönä. Sen alkuun on liitetty puheosuus, joka värisyttää jokaisella luku- ja kuuntelukerralla. Tuo kappale on suoraan liitettävissä bonuslukuun 1, Lumikenttien kimallus - joka jatkaa Roopen ja Kultun tarinaa kymmenien vuosien jälkeen. Tuo kappale kertoo siitä Roopesta jota minä rakastan.
It isn't the gold that I'm wanting so much as finding the gold!
---
It's the forests where silence has lease!
It's the beauty that fills me with wonder!
It's the stillnes that fills me with peace!
---
Things we lost
Things we couldn't share
Another rainbow's end
Another memory
Fortuna favet fortibus
---
Farewell, White Agony Creek
Farewell, the spring that thaws
One day I will return to you
Seuraavan, jälleen instrumentaalisen kappaleen nimi on
Goodbye, papa.
Senkin lopusta löytyy ihanaa toivoa ja uskallusta. Lähtö kotimaasta siskojen kanssa, muutto Amerikkaan.
Kappaleesta kahdeksan,
To be rich, löytyy ahdistaviakin sävyjä. Säkeitä on vain neljä ja, huudot ja vaikerointi lisäävät tunnelmaa. Itse sijoitan tuon kappaleen lukuun 11, Maailman rikkain ankka, jossa Roope on jo asettunut Ankkalinnaan mutta kulkee edelleen ympäri maailmaa kahmimassa rikkauksia, on lähes unohtanut sen, että tärkeintä oli etsiminen, ei löytäminen. Perhe ja arvot jäävät taka-alalle Roope erehtyy toimimaan ensimmäistä kertaa elämässään epärehellisesti, kadottaa itsensä kylmään käteiseen. Perheensä hylkäämänä hän syrjäytyy, lopettaa liiketoimintansa ja lukkiutuu kartanoonsa. Rahasäiliö lepää kukkulallaan pimeänä ja suljettuna, huhujen ympäröimänä.
Näistä tunnelmista alkaa osan 1 viimeinen luku, Ankkapalatsin erakko. Ainoat elossaolevat sukulaiset, Aku sekä Tupu, Hupu ja Lupu saapuvat katsomaan vanhaan setäänsä - tai itseasiassa enoaan. Lämpö, muistot ja seikkailunhalu palaavat, ja kirja loppuu koko sivun suuruiseen ruutuun - Roope rahojensa keskellä, ympärillään lukuisia ajatuskuplia muistoina elämästään.
Yhdeksäs kappale,
A Lifetime of Adventure, kuvaa Roopea kenties vielä The last slediä täydellisemmin, sillä mukana on elämää vielä pidemmältä ajalta. Kappale oli täydellinen valinta ensimmäiseksi singleksi - tarttuva melodia, Johanna Kurkelan kaunis ääni, täydelliset sanat. Kylmiä väreitä yhä edelleen. Toivoa, uskallusta, seikkailuja.
Story of your life
Time of solitude and strife
Freedom of an open road
Hope, and many miles to go
Promises to keep
Countless goldfields to reap
To be rich is to seek
To relive a memory
All the strangers on your path
Crossroads, the letters from home
The cooling embers of a Yuletide hearth
All the sounds of wilderness
The truth in which you roamed
Now your lost Rosebud has brought you back home
Levyn viimeinen kappale on
Go slowly now, sands of time. Se lopettaa tarinan yhtä täydellisesti kuin Elämä ja Teot osan 2 lopetusluku, Unelmoiden läpi elämän. Roope on jo vanha, paljon on takana, mutta elämää löytyy vielä edestäkin, seikkailuja riittää.
The wonder of life has led me home
Like a poet of Scotland once scribed:
Home is the sailor
Home from the sea
And the Hunter home from the hill
Go slowly now, sands of time
Still have a memory to make
Dancing to Auld Lang Syne
Thinking of the heather of home